Perjantaina lähdimme tutustumaan kuuluisaan National Palace Museumiin. Paikalliset sanovat, että tämä on turisteille must go paikka - Japanista ja Kiinasta ihmiset reissaavat tänne usein vain sitä katsomaan. Sen kyllä huomasi, sillä paikka oli täynnä suuria kiinalaisturistiryhmiä. Onneksi olimme hakeneet opiskelijakortit edellispäivänä, sillä sisäänpääsy oli opiskelijoille puoleen hintaan.
Sisänäyttelyn lisäksi museoon kuului myös puutarha, jossa oli paljon taiteilijoita maalaamassa maisemasta tauluja. Museon sisällä valokuvaaminen oli kielletty, joten sieltä ei valitettavasti saanut kuvamateriaalia. Sisänäyttely oli kolmikerroksinen, sisälsi monia eri osastoja mm. historiallisia kirjoituksia, maalauksia, astioita ja esineitä. Moni näistä jäi tosin meille hieman epäselväksi :D myös missattiin museon kuuluisa kaali, johon oli ainakin sadan metrin jonot - eipä kyllä jäänyt kaivertamaan :D puutarhasta saimme eniten irti tällä reissulla.
Museon jälkeen päätimme vihdoin kokeilla paikallista kokovartalohierontaa. Tunnin hieronta maksaa täällä 800 dollaria eli n. 18 €. Pääsimme kaikki yhtäaikaisesti hierontaan samaan privatehuoneeseen. Hieronta tapahtui vaatteet päällä ja vaatteiden päälle laitettiin pyyhe. Kylläpähän muuten löytyi pienistä Taiwanilaisista voimaa... välillä hieronta tuntui enemmän kidutukselta kuin rentouttavalta. Olipahan tämäkin koettava, eiköhän lähde lihakset oikenemaan ja veri kiertämään!
Illalla vielä tavattiin suomalainen Sanni, kenen kanssa mentiin syömään Main Stationille paikalliseen ravintolaan. Kierrettiin ruuan jälkeen vielä muutamat kaupat, mutta lähdettiin melko ajoissa takaisin dormeille, sillä seuraavana päivänä odotti pitkä koulupäivä (täällä siis normaalia myös lauantaikoulupäivät).
xoxo Annika ja Aino







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti