lauantai 22. maaliskuuta 2014

Loppuviikon ohjelmaa

Keskiviikkoa varten olimme valmistelleet opettajamme toiveesta esityksen Suomen terveydenhuollosta ja koulutusohjelmastamme. Tapasimme aluksi opettajan sekä paikallisia hoitotyön opiskelijoita lounaan merkeissä, josta siirryimme syötyämme Fu Jen Universityyn aloittamaan esitelmää. Aikaa meille oli varattu 2h ja mietimme miten sen saamme täytettyä, mutta yllättävästi aika kuluikin. Oppilaat olivat kiinnostuneita eroista Suomen ja Taiwanin välillä ja esittivät useita kysymyksiä. Esitys meni onneksi ihan hyvin, mysteeriksi jäi kuinka paljon oppilaat lopulta ymmärsivät sillä englanti tuntui olevan monella hakusessa.

Fu Jen Universityllä on kuuluisa jäätelökahvila, johon oppilaat halusivat meidät viedä. Jäätelö tuli kyllä tarpeeseen - oli niin kuuma päivä että jätski tuntui sulavan ennen kuin kerkesi sen syödäkään. Ihana, kun on lämmintä, myöhään iltaan saakka pihalla tarkeni vain t-paidat päällä :)

Tällä viikolla saimme myös vihdoin hankittua NTU:n sport centerin jäsenyyden. Valittavana on useita eri vaihtoehtoja, jotka ovat eri hintaisia (esim. kuntosali, uimahalli, squash-sali, tennis). Päätimme ottaa uimahallin kuukausikortin (hinta 200 dollaria/kk 4,70€/kk). Ei paha hinta siis :D Uimahallin tilat olivat siistit ja varmaan ainut paikka koko NTU:ssa missä ei ole ruuhkaa, sillä paikalliset täällä eivät läheskään kaikki osaa uida. Uida sai ihan omaa tahtia omalla radalla. Uimahattujen käyttö on täällä pakollista hygieniasyistä. Suomi voisi ottaa oppia tästä, altaat olivat ihanan puhtaita. Ei irtohiuksia tai muuta roskaa pitkin allasta. Täytyy varmaan lähteä hankkimaan omaa uimamyssyä sekä laseja! Saatiin lainaksi ne tällä ensimmäisellä kerralla.

Loppuviikosta tehtiin shoppailureissu Fuxingiin ja illan kohokohta kyllä ehdottomasti oli Barbie cafe. Nyt oli kyllä kahvila lievästi sanottuna lyöty överiksi - sisustus oli räikeän pinkkiä, kimaltavaa ja röyhelöä tarjoilijoita myöten! Barbie teema jatkui ruoka-annoksissa saakka, menusta löytyi mm. barbiepastaa, barbieleivoksia ja barbiejuomia. Oli kyllä ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka - tosin ehkä tämä yksi kerta riittää. Tuli melkoinen yliannostus pinkkiä.

xoxo Annika ja Aino













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti