perjantai 21. helmikuuta 2014

Suomi vs. Ruotsi

Tälle päivälle oli tiedossa paljon ohjelmaa. Ensimmäinen tavoite oli löytää Ainolle uudet kengät, joissa ei tarvitse kärsiä märistä varpaista :D Kengät onneksi löytyi yllättävän helposti ja shoppailukierrokselta tarttui mukaan myös molemmille uudet aurinkolasit aurinkoisen sään innoittamana. Vaatteiden, kenkien ja asusteiden hinnat ovat halvempia kuin Suomessa, esim. kiilakorkokengät maksoivat reilu 600 dollaria eli n. 15 euroa.

Illemmalla suunnattiin vaihtareille järjestettyyn BBQ- partyyn. Tavattiin muut suomalaiset vaihtarit Gongguanin metroasemalla ja lähdettiin siitä yhtä matkaa. BBQ-partyt järjestettiin ulkona joen varressa, melko lähellä meidän omaa dormia. Juhlat maksoivat 400 dollaria ja hintaan kuului ruuat (pizzaa, salaattia, kanaa) sekä juomat (olutta, mehua, limua). Suomi-Ruotsi peli osui kuitenkin päällekäin tämän kanssa, joten pyörähdimme vain syömässä siellä ja jatkoimme matkaa suomiporukalla (mihin kuitenkin liittyi mukaan myös muun maan vaihtareita) sporttibaariin seuraamaan peliä. Baarissa oli isot screenit, vain Mertarannan selostus puuttui. Muuten oli ihan huikee fiilis ja kisakatsomossa tunnelma melko intensiivinen, kun kisakatsomossa oli suomalaisten lisäksi myös ruotsalaisia. Hemmetti vaan, kun Suomi meni häviämään.... :( nooo, se on sitten mentävä seuraamaan pronssiottelua. Kotimatkalla uskaltauduttiin ekaa kertaa maistamaan ruokaa katukeittiöstä. Itse sai valita, mitä annokseen halusi ja annokset paistettiin ja maustettiin siinä samassa. Hintaa tällä annoksella oli 50 dollaria eli 1,20 €. Oli oikeen hyvää, tästä voi syödä useamminkin :)

Huomenna jälleen aikainen herätys. Lähdemme aamusta suuntaamaan metrolla kohti Fu Jen yliopistoa, jossa meitä odottaa jälleen Welcome partyt (tosin nämä "partyt" sisältävät vain luentoja....... ja kestää koko päivän). Huomista odotellen!

xoxo Aino ja Annika




'





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti