torstai 27. helmikuuta 2014

Pyöräretki

Ihana oli herätä virkeänä hyvien yöunien jälkeen vapaapäivän viettoon :) Aamulenkit käytiin juoksemassa alakerran salilla ja suihkujen jälkeen suunnattiin lounaalle. Päivä oli hieman tuulinen mutta lämmin ja aurinkokin paistoi. Lounaan jälkeen halusimme nauttia vielä ihanasta päivästä ulkona, joten päätettin kokeilla ekaa kertaa ubikejä (kaupunkipyöriä). Ubiket toimii easycardeilla, pyöräparkkeja on kaupungissa useita ja pyörää ei tarvitse palauttaa samaan paikkaan vaan sen voi jättää mihin tahansa ubiken parkkiin. Ubiket on todella suosittuja, niitä näkee kaupungilla paljon ja myös paikalliset suosivat niitä. Niiden käyttö on todella halpaa, ensimmäinen puoli tuntia on ilmainen ja sen jälkeen jokainen puoli tuntia maksaa 10 dollaria (0,24 €). Pyörä on helposti säädettävissä oman pituuden mukaan. Näinpä lähdettiin matkaan pyörillä, mutta alku tuntuikin hankalalta varsinkin jalkajarrujen puuttuessa pyörästä. Tehtiin siis harjoituskierros yliopiston kampuksen läpi ennen kuin uskaltauduttiin liikenteen sekaan :D

Lähellä meidän dormia virtaa suuri joki (joen nimi jäi meille epäselväksi kun luki vain kiinaksi XD) jonka varrella on pitkä asfalttitie vain lenkkeilijöille ja pyöräilijöille. Reitin varrella on myös paljon istuskelupuistoja ja urheilukenttiä, mm. pesäpallo-, koripallo- ja tenniskenttiä. Paikalliset näyttävät käyttävän näitä ahkerasti. Päätettiin lähteä pyöräilemään pitkin joenvartta kunnes löydettiin mukava huilipaikka. Huviksemme pisti silmään, miten paikalliset käyttävät täällä sateenvarjoja heti kun vähänkin aurinko pilkahtaa välttääkseen ruskettumisen. Tähän liittyen kaupoissa myydään myös runsaasti whitening voiteita vaalentamaan ihonväriä. Täällä paikalliset ihannoi kovasti vaaleaa ihonväriä. Pitääkin olla tarkkana kun kaupasta ostaa rasvaa, ettei vahingossa tartu vaalentava purkki matkaan. Naureskeltiin, että saadaankohan keväällä private biitsi, jos täällä muut ei halua ruskettua paitsi me :D

Kotimatkalla nappasimme katukeittiöstä illalliset ja suuntasimme syömään meidän lähipuistoon (tuttavallisemmin "tsufepuistoon"). Lähdimme tutustumaan dormien pyykkitupaan, jossa on rivissä pesukoneita ja kuivausrumpuja. Yksi koneellinen maksaa aina 10 dollaria, samoin kuivausrumpu. Ohjeet olivat melko epäselvät, joten ei auttanut kuin pistää kone käytiin ja toivoa ettei tule nukenvaatteita :D Täällä on sisällä niin kostea ilma, että kuivausrumpu on välttämätön tai muuten pyykit ei kuivu kyllä ikinä. Ihme kyllä tämä koettelemus onnistui meiltä ongelmitta! Olimme kuulleet, että dormien katolle pääsee hissillä, joten ajattelimme käydä katsomassa miltä siellä näyttää. Katolla ollessa kävi kuitenkin pieni kommellus ja pyykkipulveripaketti levähti lattialle ja puolet jauheesta jäikin sille tielle :D (shh ei kerrota Aarolle, meillä on yhteiset pyykkijauhot:D)

Nyt pieni hengähdyshetki huoneella. Illemmalla mahdollisesti pyörähdämme vielä Night marketissa (ja ei muuten varmasti maistella mitään epäilyttävää! Viime makukokemukset olivat jo ihan riittäviä useaksi viikoksi :D).

xoxo Annika ja Aino








Näkymä dormien katolta




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti